Musiikin viemää

Kuva: Arvinsalmen lossi – osa opettajista kulkee töihin lossin kautta Töihin ajaessani havahduin taas katsomaan, miten kaunis Kuorinka on. Kyseinen suosittu uimaranta on työmatkani varrella joka maanantai, kun ajan Outokummusta Ylämyllylle. Siitä on tullut ehdoton suosikkini näiden vuosien aikana, kaikkina vuodenaikoina. Välillä ihastelen auringonpaistetta kirpeänä pakkaspäivänä, tänä syksynä ruska on hurmannut väriloistollaan. Musiikkiopistomme on hyvinJatka lukemista ”Musiikin viemää”

Musiikki pelasti minut urheilulta

Musiikkiopiston opettajien liikuntaharrastuksiin kuuluvat mm. jooga, ulkoilu luonnossa sekä kuntosali. Yhdessä lankuttamisessa on tunnelmaa! Otsikon tekstillä olevia T-paitoja näkyi paljon vielä 90-luvulla musiikinharrastajilla. Ajateltiin, ettei tarvitse liikkua vaan voi keskittyä pelkästään soittamiseen. Ehkä sen ajan opettajat eivät osanneet aina ohjeistaa oppilaitaan liikkumaan tai ajateltiin, ettei se sovi soittajille. Onneksi tämä on jo aikoja sitten todettuJatka lukemista ”Musiikki pelasti minut urheilulta”

Suloinen Sotkuma

Kuvat: Aurinkoinen syyspäivä Sotkumassa / Opetus tapahtuu tutuissa ympäristöissä – opetusluokkina toimivat oppilaiden omien koulujen tilat. Saavun Sotkumaan opettamaan tiistaisin vajaan 40 km päästä kotoani Outokummusta. Tänä syksynä jokainen opetuspäivä on ollut erityisen suuri ilonaihe. Olen iloinnut oppilaiden näkemisestä kasvotusten kevään etäopetuksen jälkeen. Sää on ollut lämmin ja aurinkoinen. Lämpömittari näytti tänään parkkipaikalla +17. TänäänJatka lukemista ”Suloinen Sotkuma”