Kuvat Outokummun ja Kesälahden toimipisteiltä
”Hei! Olisiko sinulla soittokaveria minun oppilaalle?”
Tällaisia viestejä opettajamme lähettävät ahkerasti toisilleen ja jokaisena vuonna on muodostunut kivoja uusia soittokavereita. Mitä erikoista tässä toisen huiluopettajan viestissä sitten oli?
Minun oppilaat asuvat Outokummussa, Ylämyllyllä ja Sotkumassa, Sirpan Tohmajärvellä, Kiteellä ja Kesälahdella.
Musiikkiopistomme toimialue on laaja ja koko ajan yritämme keksiä uusia tapoja toimia. Miettiä, mitä uutta ja hyvää tästä vallitsevasta tilanteesta voisi seurata.
Nyt siis etsimme oppilaillemme soittokavereita virtuaalisesti. Sirpan oppilas lähetti minun oppilaalle äänet, joista teimme minun oppilaan kanssa pienen sävellyksen. Taltioimme sen ja lähetimme videon kohti Kesälahtea. Ensimmäisen kappaleen nimi oli ”Aurinkoinen Outokumpu”.
Olen hyvin innostunut tästä uudesta projektista ja kaikesta siitä, mitä siitä voikaan tulla. Ehkä soittajat joskus tapaavat musiikkiopiston yhteisissä konserteissa, kuulevat toisen soittavan ihan sen saman kappaleen, jota on harjoitellut itse, tai jospa päällä onkin vaikka samanlaiset paidat.
Myös ajatus vaikkapa kesämatkasta oman perheen kanssa soittokaverin kotipaikkakunnalle kuulostaa hauskalta. ”Olisipa kiva lähteä katsomaan, miltä siellä Kesälahdella näyttää.” Olemme jo jutelleet, missä Kesälahti on ja miten kauan sinne menisi autolla ajaessa täältä Outokummusta. Mutta nyt tutustumme toisiimme virtuaalisesti ja on mukava nähdä oma soittokaveri ruudun takana ja millaiselta oppilaan luokassa näyttää.
Musiikkiopistomme toimipisteet ovat laajalla alueella: Kesälahti, Kitee, Tohmajärvi, Rääkkylä, Liperi, Ylämylly, Outokumpu, Polvijärvi, Sotkuma ja Heinävesi. Oletko sinä käynyt kaikissa näissä paikoissa?
Mari, huilunsoitonopettaja