Tuubahaaste: kaksi viikkoa!

Meillä musiikkiharrastuksen voi aloittaa myös aikuisena! Koti-Karjalaisen toimittaja Mervi Venäläinen pääsi tuuban soiton saloihin opettajamme Ville Karjalaisen johdolla. Ensimmäisellä tunnilla Mervi sai mm. ”puolet äänistä osumaan kohdilleen Makkaralaulussa”. Mitähän seuraavalla tunnilla tapahtuukaan?

Toimittaja testaa:
”Mitä opin vaskipuhaltimesta kahdessa viikossa? Jakso 1. Keski-Karjalan musiikkiopistossa opettava Ville Karjalainen toimii soitonopettajanani kahden soittotunnin verran. Soittimeksi minulle valikoitui vaskipuhallinperheen matalaäänisin jäsen, tuuba. Olen soittanut muutaman vuoden ajan klarinettia kolmisenkymmentä vuotta sitten, ja pojan alakouluaikoina sain äänen ulos hänen nokkahuilustaan. Nuottien lukeminen on rajoittunut yksittäisiin laulutreeneihin välivuosina. Lähtökohdat siis eivät ole kovinkaan hyvät oppimaan taitavaksi tuubistiksi elämäni, saati kahden viikon, aikana.

Ensimmäisen soittotunnin saldo: Puhallustekniikkaa harjoiteltiin puhaltamalla ilmapalloon ja pelkkään tuuban suukappaleeseen. Helppoa. Mutta kun suukappale yhdistettiin soittimeen, ei enää niin helppoa ollutkaan. Ääni kyllä tuli ulos, mutta ei ihan toivotunlaisena. Tekniikan harjoitteluun joutuu oikeasti panostamaan. Tuubassa on vain neljä venttiiliä, joten eri äänien muodostumiseen vaikutetaan juuri puhallustekniikalla. Hankalaa. Sain kuitenkin asteikon soitettua läpi, ja puolet äänistä osumaan kohdilleen Makkaralaulussa. Kotiläksyksi sain hengitysharjoitukset, puhallustekniikkaharjoitukset sekä asteikkojen ja Makkaralaulun harjoittelua. Perhe varmaan tästä kovasti ilahtuu. Kerron Koti-Karjalan Facebookissa harjoittelun etenemisestä. Juttu tulee aikanaan myös printtiin. Katsotaan, josko joku muukin innostuisi vielä aikuisena aloittamaan soittoharrastuksen. Mataliin puhaltimiin olisi paikka myös orkesterissa, vinkvink ”

Mervi